Ateljee
Ateljeesalin taidenäyttely vaihtuu kaksi-kolme kertaa vuodessa ja salissa järjestetään myös konsertteja, teatteriesityksiä ja taidetapahtumia.
Tilaa voi myös vuokrata - pyydä tarjous!
Palanut Ateljee (1965-77)
Nykyistä ateljeeta edelsi vuonna 1965 rakennettu ateljeekoti, Honkapirtti. Ateljeen suunnitteli arkkitehti Robert Gunst mutta Särestöniemi teki taloon haluamansa muutokset.
Ateljeekoti tuhoutui tulipalossa uudenvuodenyönä 1977 sähköoikosulun takia.
Tulipalo oli raskas isku Särestöniemelle, joka menetti paitsi kotinsa myös osan maalauksistaan, taiteilijantarvikkeensa, laajan taidekirjaston, suuren osan kirjoittamistaan runoista sekä niin lapsuudenkodista kuin maailmanmatkoiltaan keräämänsä muistoesineet.
Ateljeen kellarin päälle on myöhemmin rakennettu hirsikatos.
Uusi Ateljee
Särestöniemen uusi ateljeekoti valmistui lokakuussa 1978. Arkkitehdit Reima ja Raili Pietilä saivat innoitusta vanhoista karjalaistaloista ja antoivat ateljeelle nimen Valkeanmeren talo. Rakennuksessa on 200 neliötä kerrosta kohti.
Avaran ateljeesalin iso ikkuna avautuu länteen, mistä ilta-aurinko luo säteitään. Reidar varusti tupakeittiönsä tiskikoneella ja pitkällä ruokapöydällä sekä kukilla. Yläkerrassa sijaitsevat taiteilijan makuuhuone ja vierashuone, joiden yläpuolella on vielä tilava ullakkotila.
Särestöniemi ehti asua uudessa kodissaan vain noin 2,5 vuotta, sillä hän kuoli ateljeehensa 27.5.1981 vain 56-vuotiaana.
Ateljeen näyttelyt
Kulkijan matkakuvia
Reidar Särestöniemi: Temppelivuori (Svalbard), 1964, pastelli
Ateljeessa kesä 2024
Ateljeessa esillä oleva taide on pääsääntöisesti Reidar Särestöniemen varhaisempaa ja tuntemattomampaa tuotantoa. Tällä kertaa vaihtuva näyttely keskittyy taiteilijan kuvauksiin matkoiltaan - läheltä ja kaukaa:
Reidar Särestöniemi vietti jo lapsena paljon aikaa ympäristöä tutkien ja tarkkaillen. Vähitellen elinpiiri laajeni lähitienoon metsiin, soille sekä vaaroille. Läheisen Särestövaaran laelta näkyi Kumputunturi ja sitä ympäröivät laajat jängät.
Maalausvälineiden kera hän vaelteli lähituntureilla, tutuksi tulivat Ylläs, Kesänki, Lainio, Aakenus ja Pallas. Ajan myötä retket ulottuivat Ruotsin puolelle Kebnekaiselle, siitä edelleen Norjaan ja Huippuvuorille, sitten Grönlantiin. Vähitellen mukaan tulivat kaukomatkat, joista osa oli näyttelymatkoja, osa pieniä opintomatkoja kuten hän itse niitä nimitti. Kiinnostus eri kulttuureihin oli vahva. Toteutumaton unelma oli päästä tutkimaan luonnon rikkauksia Siperiaan Ob-joen lähteille.
Ateljeen vitriininäyttely:
"NORJA - REIDARIN ÄIDINMAA"
Kuva: Reidar ja ruijanpallas kalastusaluksen kannella Norjan Jäämerellä, 1960-luku.
Norja – Reidarin äidinmaa
Vadsö, kveeniksi Vesisaari, on kunta ja sen keskustaajamana toimiva kaupunki Pohjois-Norjassa Finnmarkin läänin itäosassa. Kveenit ovat Jäämeren rannikolle 1700- ja 1800-luvuilla pääasiallisesti Tornionjokilaaksosta, Peräpohjolasta ja Lapista muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Kveenin kieli on yksi Norjan virallisista vähemmistökielistä ja se muodostuu suomen kielen peräpohjalaisiin murteisiin lukeutuvista Ruijan murteista.
Reidarin äidinisä Erkki Antinpoika Hirmu (1847-1913) oli syntynyt Simossa, mutta lähti jo nuorena Norjaan Vesisaareen (Vadsø) hakemaan parempaa elintasoa. Erkki Hirmun ensimmäisen vaimon Brita Mikontytär Kuuselan (1849-1890) kuoltua Hirmu avioitui niin ikään Kittilän Hanhimaasta Vesisaareen töihin saapuneen Sofia Tammela (1853-1912) kanssa ja he saivat kaksi lasta. Ensin syntyi tytär Alma Andersen (1894), Reidarin äiti, ja myöhemmin poika Alfred Andersen (1896). Norjassa Erkki Hirmu oli vaihtanut nimensä, hänestä tuli Erik Andersen. Vauras asuintalonsa tunnetaan nimellä Anderssi ja vanhempien kuoltua tässä talossa myös Reidarin vanhemmat Alma ja Matti Kaukonen, myöhemmin Särestöniemi, aloittivat yhteiselämänsä avioiduttuaan vuonna 1913 Kittilässä. Matti tuli siten kotivävyksi Anderssiin ja aloitti työskentelyn hänelle täysin vierailla aloilla, maan alla kaivoksessa ja myllertävällä merellä kalastaen. Helppoa ei ollut. Ajatus paluusta alkoi itää. Maailmanpoliittisen tilanteen kiristymisen myötä he lopulta valitsivat Suomen ja palasivat Särestöön. Taloa jäi asuttamaan Alfred Andersen perheineen.
Alman lukuisat kertomukset synnyinseudusta avarsivat Reidarin maailmankuvaa ja ruokkivat hänen mielikuvitustaan. Reidarin kontakti Vesisaareen rakentui vahvaksi ja hän kävi siellä vähän väliä tutustuen sittemmin reissuillaan paikallisiin, myös vanhoihin kveenikalastajiin ja istui väsymättä kuuntelemassa näiden huikeita tarinoita kalasaaliista, meriraukoista ja sattuneista havereista. Reidar pääsi mukaan myös kalastusaluksille merelle, sai saalista ja viihtyi tässä äitinsä maailmassa. Reidar myös maalasi Särestöä Norjassa. Maalauksissa meri kuohuu valkein vaahdoin, on kirkko ja kirkkomaa. Tähän kirkkomaahan oli haudattu hänen äidin vanhemmat ja enot ja samaan kirkkomaahan Reidar sijoitti maalauksessaan myös vanhempansa, ja itsensä hautausmaan aidan taakse orpona karhunpentuna, harmaudesta tuskin erottuvana. Jäämeren rannalle nousivat riekkojen hahmossa hukkuneitten merimiesten sielut, meriraukat, siellä loikoilevat rakastuneet hylkeet, siellä myös ilves kohtaa Jäämeren.